Lyon
0 hotelli

Lyon

Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki, ja sen esikaupunkialue on maan toiseksi suurin. Lyon sijaitsee jokien Rhône ja Saône yhtymäkohdassanoin 470 kilometriä Pariisista etelään. Kaupungin asukkaita kutsutaan lyonilaisiksi.

Rhône ja Saône yhdistyvät kaupungin historiallisen keskustan eteläpuolella muodostaenPresqu’île -nimisen niemimaan. Niemimaata rajaavat kaksi suurta kukkulaa lännessä ja pohjoisessa sekä suuri tasanko idässä.

Pohjoinen kukkula on nimeltään La Croix-Rousse, joka tunnetaan ”työläisten kukkulana”. Nimitys tulee siitä, että siellä sijaitsi aikoinaan paljon pieniä silkkityöpajoja, joista Lyonin kaupunki on tunnettu pitkään.

Läntinen kukkula taas on nimeltään Fourvière –”rukoileva kukkula”. Syy nimitykseen on siellä sijaitseva kuuluisa Notre-Dame de Fourvière-basilikasekä useat nunnaluostarit ja arkkipiispan asuintalo.

Jos olet kiinnostunut ruuanlaitosta, olet löytänyt tiesi aivan oikeaan paikkaan. Lyonin sanotaan nimittäin olevan maailman gastronominen pääkaupunki. Maine on isolta osin kokki Paul Bocusen ansiota, sillä hän niitti lyonilaisella ruualla maailmanlaajuista menestystä ja antoi nimensä Bocuse d’Or ( Concours mondial de la cuisine ) -kilpailulle. Kyseessä on eräänlainen kokkien maailmanmestaruuskilpailu, joka pidetään Lyonissa joka toinen vuosi.

Viineistä kiinnostuneita ilahduttaa, että kaupungin lähellä sijaitsee myös kaksi Ranskan tunnetuinta viininkasvatusaluetta: Beaujolais kaupungista pohjoiseen ja Côtes du Rhône Lyonin eteläpuolella. Kumpikin on ehdottomasti vierailun arvoinen.

Aiemmin mainittujen lisäksi kaupungissa on paljon muitakin uskomattoman hienoja nähtävyyksiä, joita listattuna vanhimmasta uusimpaan ovat esimerkiksi:

  • Roomalaiset rauniot kukkulalla lähellä Fourvièren basilikaa.
  • Roomalaisen Tres Galliae -amfiteatterin rauniot.
  • Pyhän Johanneksen katedraali, keskiaikainen kirkko ja Lyonin arkkipiispan istuin.
  • Vieux Lyon eli Lyonin keski- ja renessanssinaikainen kaupunginosa kauppoineen, ruokailumahdollisuuksineen ja mukulakivikatuineen.
  • Temple du Change, joka on kaupungin entinen pörssi sekä protestanttinen temppeli 1700-luvulta.
  • Place Bellecour, yksi Euroopan suurimmista aukioista.

Lyonissa on myös useita kiehtovia ja vierailun arvoisia museoita, kuten:

  • Musée des beaux-arts de Lyon -taidemuseo, joka on kaupungin päämuseo. Samalla se on yksi Ranskan suurimmista gallerioista. Siellä on esillä muun muassa iso kokoelma teoksia maailmankuuluilta taidemaalareilta, kuten Rubens, Rembrandt, Monet, Gauguin, Van Gogh, Cézanne, Matisse ja Picasso.
  • Myös galloromaanisessa museossa kannattaa pistäytyä, sillä siellä on näytteillä paljon Lugdunumista eli nykyisen Lyonin alueella aikoinaan sijainneesta gallialaiskaupungista löydettyjä arvoesineitä.
  • Institut Lumière on niin ikään käymisen arvoinen kohde. Aikoinaan insinööri Auguste Lumièren kodiksi rakennettu talo on jo itsessään kaunis arkkitehtoninen taidonnäyte, mutta lisäksi rakennuksessa on nähtävillä monia Lumièren veljesten ensimmäisiä keksintöjä sekä muuta varhaiseen elokuva- ja valokuvataiteeseen liittyvää esineistöä.

Tekemistä Lyonissa siis riittää. Kaupungissa vieraillessasi kyse onkin lähinnä siitä, mihin haluat aikasi siellä käyttää!