Korfu, joka tunnetaan myös nimellä Kérkyra, on Joonianmerellä sijaitseva saari. Kreikkalainen nimi Kérkyra liittyy merten jumala Poseidoniin, kuten niin moni muukin asia Kreikan saarilla. Korfu on pohjoisin Jooniansaarista, ja se sijaitsee Kreikan pohjoisimmassa kärjessä ja Albanian eteläpuolella. Saarella asuu noin 105 000 paikallista asukasta, minkä lisäksi siellä on lukuisia matkailijoita, jotka löytävät tiensä saarelle kesäkuukausien aikana.
Kaunis Korfun saari tarjoaa upean ympäristön, missä vihreät ja vehreät vuoret törmäävät alapuolellaan oleviin länsirannikon upeisiin hiekkarantoihin. Itäpuolen alueen vuoret eivät ole niin jyrkkiä kuin länsipuolella sijaitsevat, ja ne tarjoavat unenomaisen näkymän Albanian rannikoita huuhtovaan kristallinkirkkaaseen veteen.
Korfu näyttää koko maailmalle, miten kaunis Kreikka onkaan. Sen kauneuteen kuuluvat kristallinkirkkaat vedet, länsirannikon pitkät rannat, hurjat korkeudet ja rehevät oliivitarhat. Kaunis maisema tarjoaa männyn ja sypressien tuoksua sekä pienten kylien ketjun, rantakohteita ja mukavia rantoja. Ilmasto on lauhkea ja miellyttävä suurimman osan vuodesta, joten voit matkustaa sinne lähes mihin aikaan vuodesta tahansa.
Kalastuksen ja matkailun lisäksi pääelinkeinoja ovat oliiviöljy, viini sekä hedelmä- ja vihannestarhat.
Saarella on hieman sekava historia – Korfu on ollut monien eri kansallisuuksien ja valtojen alla. Italialaisella kulttuurilla on ollut kuitenkin kaikista selvin vaikutus saareen. Se näkyy sekä ruokakulttuurissa että arkkitehtuurissa. Esimerkiksi monissa taloissa on litteiden kattojen sijaan kaltevat kaakelikatot, ja talot on maalattu valkoisen sijaan pastelliväreillä, kuten pinkillä tai vaaleansinisellä. Etenkin Korfun kaupungissa italialainen perintö on silmiinpistävää.
Saaren keskeisimmässä kaupungissa, Korfun kaupungissa, on noin 40 000 asukasta. Se on mielenkiintoinen kaupunki, johon monet valloittajat ovat jättäneet aikojen saatossa jälkensä. Löydät kaupungista tyylikkäitä ranskalaisia kaarikäytäviä ja venetsialaisia linnoja sekoittuneena perinteiseen kreikkalaiseen arkkitehtuuriin. Kaupungin keskustassa on kuuluisa krikettikenttä, Spianada Plaza, jota ympäröivät tyylikkäät kahvilat ja vehreä viheralue. Aristokraattiset huvilat ja pienet palatsit osoittavat, että Korfun kaupungissa on vieraillut sekä kuninkaallisia perheitä että kuuluisuuksia kaikkialta Euroopasta. Kaupunki on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon, ja siellä on nykyään useita korkeakouluja sekä hyvämaineinen yliopisto.
Kesäisin viihdetarjonta on hektistä, ja Mandoukien esikaupunkialueella Dassian läheisyydessä on ”Disco Trip”, jonka varrelta löytyy runsaasti sekä diskoja, rockbaareja että yökerhoja.
Jos haluat aktiiviloman, Korfu on hyvä valinta. Rehevä sisämaa sopii erinomaisesti retkeilyyn, ja voit tutustua ympäristöön myös hevosen selästä käsin. Korfu on myös yksi Kreikan harvoista paikoista, joissa laitesukellus on sallittua.
Musiikkikonsertit ovat suosittuja Korfun kesäkuukausien aikana. Tartu mahdollisuuteen kokea vierailusi aikana klassisen musiikin konsertti tai rock-konsertti.
Rantoja löytyy jokaiseen makuun. Jos pidät enemmän leveistä hiekkarannoista kristallinkirkkaalla vedellä, kannattaa suunnata länsirannikolle. Jos taas kaipaat mieluummin seikkailullisempaa uimista, Paleokastritsa-ranta hiekkasärkineen ja siisteine kivimuodostelmineen on täydellinen valinta. Itärannikon Gouveiasta ja Dassiasta löytyy kaksi kilometriä pitkä pikkukiviranta. Korfun pohjoispuolella on Issos-ranta, jossa on enemmän hiekkasärkkiä ja pienempiä kalliomuodostumia.
Tervetuloa Kreikan upeimmalle saarelle Korfulle!
Sähkö
Korfulla on käytössä 220 W. Adapteria ei tarvita.
Internet
Datansiirto ja WiFi ovat yleisesti ottaen epävakaita, ja palveluissa voi olla pidempiä tai lyhyempiä katkoja. Me emme voi vaikuttaa tähän.
Passi ja viisumi
Suomen asukkaat eivät tarvitse viisumia matkustaessaan Korfulle. Passisi tulee olla voimassa koko matkan ajan. Lisätietoja saat Kreikan suurlähetystöstä.
Hintataso
Kreikkalaisen salaatin ja moussakan sisältävän illallisen keskihinta tyypillisessä kreikkalaisessa tavernassa on noin 15 euroa per henkilö. Litra vettä maksaa noin 0,50 euroa ja olut 2 euroa.
Turistivero
Kreikka on ottanut käyttöön turistiveron kaikista kaupallisista yöpymisistä 1.1.2018 alkaen. Veron määrä vaihtelee hotellien ja huoneistojen luokituksen sekä oleskelun keston mukaan, ja se maksetaan suoraan hotellille kirjautuessasi sisään.
Rannat
Korfun länsirannikolta löytyy hiekkarantoja ja itärannikolta pikkukivirantoja. Kannattaa pitää mielessä, että länsirannikolla tuulet ovat voimakkaampia ja nostattavat enemmän aaltoja. Kaikki rannat ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän matalia ja sopivat lapsille.
Kuljetukset
Bussit kulkevat Korfun kaupungin ja useimpien saaren kaupunkien välillä. Takseja ja autovuokraamoita on tarjolla runsaasti samoin kuin skoottereita ja polkupyöriä. Saarten välillä sekä mantereelle liikennöi paikallisia laivoja.