Tel Aviv eli ns. ”kevätkukkula” on kaupunki, joka sijaitsee Välimeren rannikolla ja joka perustettiin vasta vuonna 1909. Tämä nuori ja moderni kaupunki on Israelin toiseksi suurin kaupunki.
Kaupungista on puhuttu ”valkoisena kaupunkina” sen jälkeen, kun Unesco lisäsi Tel Avivin maailmaperintökohteiden listalleen heinäkuussa 2003. Tel Avivissa on runsaasti 1930-luvulla rakennettuja Bauhaus-tyylisiä taloja, jotka ovat tyypillisiä nykykaupungin kaduille, aukioille ja kujille. Tel Avivissa onkin eräs maailman parhaiten säilyneistä kansainvälisen arkkitehtuurin kokoelmista.
Kaupunki houkuttelee uteliaita turisteja, urbaaneja muusikoita ja nuoria uraansa aloittelemassa olevia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita Tel Avivin maallisemmista osista ja kukkivasta klubi- ja taideskenestä, trendikkäistä tapahtumapaikoista ja baareista (täältä löytyy Israelin paras yöelämä!), kauniista rannoista, vanhasta kävelysillasta, sykkivistä toreista ja värikkäästä homoyhteisöstä.
Kulje ympäriinsä! Tel Aviv on 52 neliökilometriä suuri, ja alue on joka puolelta tasainen. Koska aurinko paistaa lähes ympäri vuoden, suosittelemme, että laitat kunnon kävelykengät jalkaasi ja alat kuljeksia pitkin katuja. Kunta tarjoaa 24 opaskierrosta päivittäin, ja neljä niistä ovat ilmaisia.
Suosittelemme myös käyttämään julkista liikennettä. ”Sherut” ovat erityisiä minibusseja, jotka kulkevat samoja reittejä bussien kanssa suurin piirtein samaan hintaan. Ne kuitenkin pysähtyvät myös muualla kuin virallisilla pysäkeillä päästääkseen ihmisiä sisään ja ulos. Sheruteilla ei ole aikataulua, ja ne kulkevat käytännössä joka päivä, sapatti mukaan luettuna (perjantai-iltapäivästä lauantai-iltaan), kun tavalliset bussit ja junat seisahtuvat.
Vinkki! Oletko kiinnostunut ”valkoisesta kaupungista”? Kunta tarjoaa ilmaisia opaskierroksia Bauhaus-alueelle päivittäin klo 11 alkaen 46 Rothschild Boulevardin ja Shadal Streetin kulmasta.
Psst: Tel Avivin kesäsesonki on pitkä. Voit uida ja ottaa aurinkoa paljon sen jälkeenkin, kun muut Välimeren kohteet ovat jo sulkeneet lomakaudensa.
Tervetuloa Israelin onnenpaikkaan tämän sanonnan myötä: ”Jos haluat rukoilla, mene Jerusalemiin. Jos haluat työskennellä, mene Haifaan. Jos haluat huvitella, mene Tel Aviviin!”